tiistai 26. tammikuuta 2016

9 palaa päivässä - totuus ravitsemusuosituksista


Katselin viime viikon keksiviikkona Ylellä esitettyä A-studion jaksoa, jossa Safkatutka-sivuston Anni ”no sit mä oon opiskellu ihan itse” Sirviö ja elintarviketeollisuuden kätyriksi leimattu ravitsemustieteen professori Mikael Fogelhom keskustelivat tämänhetkisten ravitsemussuositusten paikkansapitävyydestä. Keskustelu oli asiallista ja maltillista. Viihteellistä riitelyä ja raivoamista kaipaavien mielestä siis liian laimeaa. Jos alkoi kiinnostaa, jakson voi edelleen käydä katsomassa YleAreenasta.

Olen avoimesti ilmoittanut puoltavani tämänhetkisiä suomalaisia ravitsemussuosituksia, mutta meinasin (jälleen kerran) hermostua aiheesta leipä. A-studion ravitsemuskeskustelun introssa summatiin sitä, mitä tämänhetkiset ravitsemussuositukset sitten oikein suosittelevatkaan. Puhuttiin kasviksista, kalasta, punaisesta lihasta, maitotuotteista ja margariinista. Niistä ei nyt sen enempää. Tällä kertaa haluan avautua ainoastaa aiheesta vilja. Viljatuotteiden kohdalla A-studion introssa kerrottiin, kuinka ” joka päivä pitäisi muistaa laittaa suuhunsa myös perunaa ja viljatuotteita, joista vähintään puolet täysjyväviljaa”. Kuulostaa vielä ihan maltilliselta, mutta kun ruutuun lätkäistiin oheinen kuva…

Kuvakaappaus keskiviikkona 20.1.2016 Ylellä esitetystä
A-studion ravitsemusuosituksia käsittelevästä jaksosta.

Väkisinkin katsojalle jää mielikuva, kuinka ravitsemussuositukset kehottavat ahmimaan aivan järjettömiltä vaikuttavia määriä leipää päivässä. Vaikka liikkuvaa sorttia olenkin ja jaksamisen kannalta riittävä hiilarimäärän vahtaaminen kuuluu usein päivittäisiin rutiineihin, koen minäkin, että 6 palaa leipää päivässä on aivan järjettömän paljon. Haluaisin myös tavata sen miehen joka monipuolista ruokavaliota noudattaessaan lappaa suuhunsa 9 ruispalaa päivässä.

"Haluaisin myös tavata sen miehen, joka monipuolista ruokavaliota noudattaessaan lappaa suuhunsa 9 ruispalaa päivässä."

Jo syksyllä meinasin hengittää ruisjauhoja nenääni, kun Personal Trainer Tomi Kokko vauhkosi nykyisistä suosituksista omassa blogissaan. Kokko totesi esimerkillisesti kuinka ”Virallisten suositusten mukaan leipää tulisi popsia noin 9 palaa päivässä (miehet).” Kokko puhui myös paljon muutakin soopaa, mutta jätetään nyt jotakin myös seuraavaa blogitekstiä varten. 

Kokon kirjoituksen luettuani pieni ravitsemusnatsi sisälläni kihisi raivosta. Annoin asian kuitenkin olla. A-studion nähtyäni aloin pohtimaan, miksi ihmeessä tiedotusvälineet lätkivät ruutuun ruisleipäpaloja minkä kerkeävät? Puhutaan viljatuotteista ja täysjyväviljasta, mutta tavalliselle Keijo Kuluttajalle mieleen jää ainoastaan kuvassa paistatteleva visuaalinen leipäläjä. Mihin jäivät puuro, pasta ja riisi tai joillekin ehkä eksoottisemmat ohra, kvinoa, hirssi ja tattari.

"Tavalliselle Keijo Kuluttajalle mieleen jää ainoastaan visuaalinen leipäläjä."

Seuraava lainaus on suoraan viimeisimmistä suomalaisista ravitsemussuosituksista. ”Viljavalmisteiden suositeltava päivittäinen käyttömäärä on noin 6 annosta naisille ja noin 9 annosta miehille. Vähintään puolet käytetystä määrästä tulisi olla täysjyväviljaa. Annos tarkoittaa 1 dl:aa keitettyä täysjyväpastaa, -ohraa TAI -riisiä TAI muuta täysjyvälisäkettä TAI yhtä leipäviipaletta. Lautasellinen puuroa vastaa kahta annosta.”

Muistan kuitenkin hämärästi peruskouluaikoina nähneen koulumme seinällä julisteen, jossa taidettiin ihan oikeasti neuvoa syömään leipää 6-9 viipaletta päivässä. Toivottavasti en lähde haukkumaan väärää puuta, mutta julisteen takana saattoi olla taho nimeltään Leipätiedotus ry.

Mikä on tämä mystinen leipätiedotus? Suoraan heidän sivuiltaan siteeraten, leipätiedotus on ”leipomoteollisuuden yhteinen tiedotusyksikkö, jonka tarkoitus on vahvistaa leivän ja leipomotuotteiden myönteistä mielikuvaa viestinnällisin keinoin hyvän ravitsemuksen edistämiseksi”. Samaan pötköön mainitaan myös, kuinka toiminnan perustana käytetään ravitsemussuosituksia. Haluaisin myös alleviivata vielä, ettei leipätiedotuksella ole mitään tekemistä suomalaisten ravitsemussuositusten laatimisen kanssa. Leipätiedotuksen voi tietyllä tapaa ajatella olevan suomalaisen leipomoteollisuuden äänitorvi ja mainoskanava. 

"Haluaisin myös alleviivata vielä, ettei leipätiedotuksella ole mitään tekemistä suomalaisten ravitsemussuositusten laatimisen kanssa."

Vaikka muistelemani juliste olisikin ollut leipätiedotuksen tekosia, entäs sitten? Jos he haluavat edistää leivän myyntiä hyödyntäen ravitsemussuosituksia, antaa mennä vaan. Löysin kuitenkin Usein kysyttyä -osiosta, kuinka heidän virallinen vastauksensa kysymykseen ”Montako leipäpalaa päivässä olisi hyvä syödä?” on suora lainaus tämänhetkisistä ravitsemussuosituksista. Viestintämateriaaleja kaivellessa mistään ei myöskään enää löydy kuutta tai yhdeksää leipäpalaa tuputtavia iskulauseita.

Ruisleivällä viestiminen saattaa olla kulttuuriperintöä niiltä ajoita, kun pasta ja riisi vasta tekivät tuloaan. Suomalainen mies kävi ruisleivällä. Ei pelätty gluteenia, eikä hätkähdetty siitä jos leipää syötyään pääsi pieru tai pari. Jos leipä ei sinulle sovi, älä sitä syö. Kukaan ei pakota. Jos kärsit keliakiasta, luonnollisesti joudut jättämään gluteenin pois ruokavaliostasi. Olisiko kuitenkin aika siirtyä nykyaikaan ja herätellä myös media viestimään ravitsemussuosituksista sellaisina, kuin ne todellisuudessa ovat.

"Suomalainen mies kävi ruisleivällä. Ei pelätty gluteenia, eikä hätkähdetty siitä, jos leipää syötyään pääsi pieru tai pari."

Soin tänään aamulla lautasellisen kaurapuuroa, lounaalla tonnikalasalaatin ja kokonaisen sämpylän. Välipalaksi nappasin itsetekemäni smoothien jonka seassa uiskenteli vehnäleseitä. Päivällisen virkaa suoritti pastalla kyllästetty kanasalaatti ja iltapalaksi ajattelin nakerrella muutaman riisikakun. Hupsista. Noudatin juuri vahingossa ravitsemussuosituksia ja ylitin heittämällä maagisen kuuden vilja-annoksen rajapyykin.

Suomalaiset suositukset eivät käske, ne suosittelevat. 

Valitse viljatuotteita monipuolisesti ja omaa kehoa kuunnellen. 

Jos leipä ei sovi, kukaan ei sinua sitä pakota syömään.

Yhdessä pullossa uutta Jaffaa on sama
määrä C-vitamiina kuin 40 palassa ruisleipää.

Loppukevennyksenä vielä Hartwallin mainospläjäys. 

Miksi syödä ruisleipää, kun on uusi jaffa.


maanantai 4. tammikuuta 2016

Urheiluhullu bilehile ja tipaton tammikuu

Kesällä olut maistui ja treeni kulki, miksi
siis tehdä asiasta sen suurempaa ongelmaa.
Pitkän hiljaiselon jälkeen on hyvä palata näppäimistön ääreen ja toivottaa kaikille hyvää uuttavuotta. Uusi vuosi ja uudet kujeet, sekä toivottavasti myös hieman aktiivisempi blogi. Moni päättää aloittaa uuden vuoden rytinällä ja päätyy tekemään jos minkälaisia lupauksia. En koskaan aiemmin ole vakavissani edes yrittänyt lähteä mukaan pikkujoulukauden ryydyttämien viinisieppojen villitykseen, tipattomaan tammikuuhun, mutta kerta se on näköjään ensimmäinenkin. Tämä ei ole uudenvuodenlupaus, eikä epätoivonen yritys saada elämää takaisin raiteilleen vaan pikemminkin uteliaisuuden synnyttämä kokeilu.

"Koska usein arki soljuu juhlimisesta huolimatta lähes normaalisti, miksi siis vähentää?"

Oli tapaninpäivä ja perhepäivällisellä viinilasin ääressä kerroin, että olin ajatellut pitää tipattoman tammikuun. Meinasi mennä viinit väärään kurkkuun, kun tissuttelijasukulaiseni tokaisi tähän, että hänkin meinasi, että tekisi samoin. Luulen, että kumpikaan meistä ei ole ollut niin pitkää aikaa ilman alkoholia vuosiin. Opiskelijana tulee iloisesti juhlittua välillä useamman kerran viikossa ja lähestulkoon aina ilman sen suurempia seuraavan päivän dagen eftereitä. Välillä sitä miettii, että tulisi nyt edes krapula, joka pakottaisi sängynpohjalle ja pois lenkkipolulta seuraavana päivänä. Koska usein arki soljuu juhlimisesta huolimatta lähes normaalisti, miksi siis vähentää? 


Hyvästi myös harvoin nautituille
koulutöitä siivittäneille punaviinilasillisille.
Mutta, mitä jos nyt kuitenkin kokeilisi? Tulisikö elämästä energisempää? Olisinko yhtään sen tehokkaampi? Häviäisikö pöhötys, jonka olemassaoloa en ole edes huomannut? Vai tulisiko minusta kuukauden aikana ainoastaan viiniä rakastavan ystäväporukamme tylsä hylkiö? Voivatko viikonloppuillat olla yhtä hauskoja ilman pisaraakaan alkoholia?

Hiprakassa on kiva olla. Sanon suoraan sen, mitä moni varmasti ajattelee. Ei alkoholi muuten olisi niin iso osa juhlimista ja hauskanpitoa? Ne, jotka eivät ole kanssani samaa mieltä, ne joille alkoholi saa aikaan ainoastaan epämiellyttävän olon, eivät juurikaan käytä alkoholia ja heidän kohdallaan se on varmasti täysin oikea ratkaisu. Mutta entäpä me muut? Meidän sukupolvemme ei toivottavasti enään kovinkaan usein juo suruunsa tai varsinkaan istu yksinään kotona vetämässä kalsarikännejä ahdistukseensa. Juon itse todella harvoin yksin ollessani, edes lasillista. Seurassa juoma kyllä maistuu. Juttu luistaa paremmin, nauru on herkässä ja kynnys hullutella madaltuu. Kyllä me kaikki, jotka alkoholia käytämme, tiedämme miksi juhliminen ilman alkoholia ei useinkaan johda yhtä hulvattomiin iltoihin, vaikka kuinka yrittäisi. Alkoholi tarjoaa sen pienen sysäyksen irrotella, uskaltaa enemmän ja ehkä myös olla oma itsensä vieraassa seurassa. Karua, mutta valitettavan usein totta.

"Alkoholi tarjoaa sen pienen sysäyksen irrotella, 

uskaltaa enemmän ja ehkä myös olla oma itsensä vieraassa seurassa."

Me kaikki tiedämme myös sen, miten homma voi eskaloitua hyvinkin nopeasti. Kolmesta kaljasta tulee kahdeksan ja yhdestä shotista neljä. Jos emme itse tähän sorru ainakin olemme seuranneet sitä vierestä. Tunnistan itseni helposti. Sama juttu pätee myös syömiseen. Jos istutan itseni juhlissa sipsikulhon viereen ja päätän, etten ota yhtäkään, en myöskään ota. Mutta vähitellen mieleeni hiipi ajatus, että mitä jos vain muutama, kohtuudella. Jos käteni eksyy sipsikulholle, yhdestä sipsistä tulee kourallinen ja sipsikulhon vieressä onkin sopivasti kulhollinen suklaata. Jos nyt vielä muutama niitäkin. Usein on olemassa vain kaksi ääripäätä. Totaalinen kieltäytyminen tai antaa nyt sitten mennä, kun kerran on jo aloitettu. Tämän vuoksi en koskaan ole erityisemmin fanittanut tipatonta tammikuuta. Kuukauden totaalikieltäytymisen jälkeen monilla homma usein jatkuu helmikuussa aivan kuten ennenkin. Vedetään taas lärvit joka viikonloppu.


"Me kaikki tiedämme myös sen, miten homma voi eskaloitua hyvinkin nopeasti."


Voiko hyvä illallinen maistua yhtä hyvältä
ilman asiaankuuluvaa viiniä?
Huomasin kuitenkin joulukuun kuumimpaan pikkujouluaikaan, että onnistuin lähtemään useista juhlista vain muutaman oluen juoneena. Olutpullo kädessä olo oli mukava ja turvallinen, mutta ilolientä ei tarvinnutkaan kiskoa kaksin käsin. Ihmiset eivät katsoneet oudosti tai kysyneet, miksi en juo. Siitä se ajatus sitten lähti. Miltäköhän tuntuisi jättää se yksikin olut juomatta?

Päätin lopulta uudenvuodenaaton jälkeisenä aamuna lähettää viesti sukulaiselleni ja varmistaa, että tässä sitä nyt ollaan. Laitetaan vielä 100 euron sakkomaksu, sille joka mahdollisesti lipsuu ja sortuu ennen helmikuun alkua. Minä ainakin pelkään, ettei itsekurini kestä. Ensimmäinen koettelemus saapuikin ovelleni samana päivänä. Tehtiin burgereita ja kaverit korkkailivat siideriä ruokajuomaksi. Itse hörpin tahdonvoimaa uhkuen pelkkää limua.

”Aika näyttää, onko luvassa raitistumisen aikaansaamia ahaa-elämyksiä vai ainoastaan kourallinen tylsiä ja väsyneitä iltoja humalaisten kanssajuhlijoiden ympäröivänä.” 

Laskin tänään, että tammikuussa on yhteensä 5 viikonloppua. Olen nyt ”selviinyt” ensimmäisestä. En aio linnoittautua kotiin neulomaan viillasukkia loppukuun ajaksi. Tarkoituksena on lähteä ulos aivan kuten ennenkin. Tervetuloa siis seuraamaan havaintoja siitä, miten tipaton tammikuu vaikuttaa bilehileeksi leimatun urheiluhullu fyysiseen, henkiseen ja ennen kaikkea sosiaaliseen hyvinvointiin. Aika näyttää, onko luvassa raitistumisen aikaansaamia ahaa-elämyksiä vai ainoastaan kourallinen tylsiä ja väsyneitä iltoja humalaisten kanssajuhlijoiden ympäröivänä. Kestääkö kantti vai sortuuko bilehile sakkomaksuista huolimatta?