Puuroa, punttia ja pyllyjä - kokonaisvaltaista hyvinvointia?

Tämä ei ole fitness-blogi tai ainakaan kirjoittaja itse ei sitä sellaiseksi miellä. Tässä blogissa ei tulla puhumaan pelkästään höyrytetystä parsakaalista ja maustamattomasta broilerista. Tässä blogissa ei myöskään tulla hehkuttamaan ennen kuutta tehtyjä kahden tunnin aamuaerobisia tai sitä kuinka nyt taas käytiin hakemassa uusi satsi goijimarjoja ja kookosöljyä siitä aivan ihanasta pienestä lähiluomuluonnollisuuskaupasta.

Tämän blogin takana on hyvin pian 25-vuotta täyttävä urheilusta ja syömisestä kiinnostunut ravitsemustieteilijä, elintarviketieteiden kandidaatti ja valitettavasti joidenkin mielestä myös tuleva elintarviketeollisuuden kätyri. En vastusta vilja- tai maitotuotteita, enkä pidä virallisia ravitsemussuosituksia elintarviketeollisuuden tai maataloustuotannon lobbauksen tuloksena. Minun maailmassani terveyden kannalta rypsiöljy voittaa oliiviöljyn ja margariini voin.

Jos ehdit jo vetää maailman toiselta laidalta kuskatut superherneet nenääsi, olen pahoillani. Internet on pullollaan blogeja edellä mainittujen asioiden ylistämisestä ja virallisen linjan kiivaasta vastustamisesta. Ja jos elämäsi pyörii ainoastaan aamuaerobisten, jalkapäivien, puuron, parsakaalin ja superfoodien ympärillä, löydät varmasti paljon mieluisampaa luettavaa muualta.

"Pylly mintissä ja vapaat edessä. #nopainnogain 

#eikipuueihyötyy #pumppaa #pyllypyöreeks

#rautaa #hokipohje #tikis #nike"

Instagramin välityksellä jaettujen salikuvien taso
on parhaimmillaan tätä.

Mikä tämän blogin tarkoitus sitten oikeastaan on? Ajatus kirjoittamisesta on kytenyt mielessä jo useamman vuoden. Omaan alaan liittyvien ajatusten jakaminen on tähän asti tapahtunut lähinnä facebookin ja instagramin välityksellä. Silloinkin ulosanti on ollut suurimmaksi osaksi pilke silmäkulmassa tapahtuvaa tyhjänpäiväistä tilitystä. Luulen, että tämän blogin tarkoitus on vihdoin niputtaa yhteen sosiaalisessa mediassa harrastamani huutelu ja tuottaa jotakin asiallisempaa luettavaa. Tervetuloa mukaan.

Kaikesta fitness-herjaamisestani huolimatta ei voi sivuttaa sitä tosiasiaa, että jalkapäivät, aamuaerobiset, palkkari, kaurapuuro, raejuusto, maitorahka, parsakaali, spirulina, goijimarjat ja kookosöljy ovat kuitenkin niitä asioita, joiden ympärillä monen nuoren naisen (ja miksei miehenkin) elämä tuntuu tällä hetkellä pyörivän. Internetin ihmeellinen maailma on täynnä blogeja, joissa fiilistellään kurinalaisten liikunta- ja  ruokavalio-ohjelmien tuomaa hyvää oloa ja julkaistaan kuvia pyllyistä ja puuroannoksista. Halutaan pudottaa painoa, saada pyöreämpi pylly ja tuoda vatsalihakset esiin. Onneksi kaikilla liikuntaan hurahtaneilla tavoitteena ei ole yksinään parempi ulkonäkö. Harjoittelun avulla tavoitellaan myös parempaa suoritusta ja kovempaa kuntotasoa, mutta koska mikään ei tunnu enää riittävän, tähtäimessä on täysmittainen thriatlon tai vähintäänkin maraton.

Treenaamisen lisäksi on totta kai kiinnitettävä huomiota myös syömiseen. Muuten ei pylly kasva, eikä rasva tirise. Tarkan treeniohjelman lisäksi noudatetaan ruokavaliota, jossa jokainen suupala on tarkkaan harkittu ja pahimmillaan myös grammalleen punnittu. Jos jossain vaiheessa tulee nälkä, se kyllä kestetään. Onhan tässä kaikessa nyt tosi kyseessä. Jos tavoitteena ei ole painonpudotus vaan ainoastaan terveempi elämä, kalorit ja grammat saatetaan unohtaa, mutta pitää olla vähähiilihydraattista ja paleota tai ainakin maidotonta ja gluteenitonta. Parhaimmillaan tämä tonton-tyyppi kantaa omat eväänsä mukanaan kaikkialle mihin meneekään kieltäytyen illanistujaisten tarjoiluista ja ravintolaillallisista ruokavalionsa vuoksi.

Mihin katosi fiilispohjainen liikunta, joustavuus ja ajoittainen höntsäily?

Mihin katosi ruuasta ja syömisestä nauttiminen ilman jatkuvaa päänsisäistä ravintosisältöanalyysiä?

Vaatiiko kokonaisvaltainen hyvinvointi todellakin näin paljon suunnittelua ja uhrauksia?

Välillä tuntuu, että on treenattava täysillä ja tavoitteellisesti tai sitten ei pitäisi treenata ollenkaan. Vastaan tulee ihmisiä, jotka häpeissään kertovat käyvänsä jumpassa ja lenkillä vain kaksi tai korkeintaan kolme kertaa viikossa. Häpeissään siitä, että liikkuvat oman terveytensä ja hyvinvointinsa eteen? Häpeissään siitä, ettei koko heidän elämänsä pyöri harjoittelun ja suunnitelmallisen syömisen ympärillä? Häpeissään siitä, että he ovat löytäneet liikunnan ilon, mutta liikunta ei ole heidän koko elämänsä? Ei ihme, että ruuhkavuosiensa aikana passivoituneen sohvaperunan motivaatio liikuntaan katoaa heti ensimmäisen viikon aikana tai ettei tämä sohvaperuna uskalla edes lähteä liikkumaan ajatellessaan, että paremman elämänlaadun tavoittelu vaatii sataprosenttista sitoutumista tietynlaiseen treeniohjelmaan ja ruokavalioon.

Bloggarin aamupala sunnuntaiaamuna tätä
tekstiä viimeistellessä. Kaurapuuroa,
mustaherukoita, banaania ja tottakai
sitä raejuustoa.

Myönnetään nyt kuitenkin, että saatan itse parhaimmillani, etenkin näin kesälomalla, viettää urheilun parissa useamman tunnin päivässä, kahteen eri otteeseen. Syö lähes poikkeuksetta aamuisin aamupalaksi kaurapuuroa raejuustolla, enkä anna itselleni lupaa syödä jäätelöä ihan joka päivä. Nykyisin myös lomamatkoilla en enää vain osaa maata rannalla kokonaista viikkoa putkeen vaan innostun siitä, että uusi kaupunki tuo mukanaan uudet lenkkimaisemat tai että rantalomakohteen hotellista löytyykin yllättäen kuntosali.

Kuitenkin urheiluun ja liikuntaan kuluu useimmilla itseni kaltaisilla himoliikkujillakin päivittäin korkeintaan kahdesta kolmeen tuntia. Päivän aterioihin voisi ajatella kuluvan saman verran ja nukkumiseen käytetään keskimäärin noin kahdeksan tuntia. Jäljelle jää lähes puolikas vuorokausi. Luulisi, että hyvän elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta nämä jäljelle jäävät tunnit ja niiden sisältö ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin liikunta, ruoka ja riittävä uni?

Pahimmillaan fitness-maailmaan hurahtaneella kaikki tämä jäljelle jäävä aika kuluu treenien ja aterioiden suunnitteluun ja niiden analysoimiseen. Nykypäivänä on mahdollista mitata lähes mitä tahansa omaan hyvinvointiinsa liittyvää. Ihmisellä on halu järjestellä ja lokeroida, tehdä maailmasta selkeämpi. Pelkästään numeroita ja aikatauluja tuijotellessa elämän antoisimmat hetket saattavatkin lipua huomaamatta ohi.

Viikkiläisten opiskelijoiden rapujuhlilla
eräänä kauniina tiistai-iltana juomalasit
eivät täyttyneet ainoastaan vedellä,
vaikka siitä rapujen lomassa laulettiinkin.

Nykypäivän fitness-buumin keskellä on välillä vaikea myöntää pitävänsä treenaamisen lisäksi myös pikkutunneille venähtäneistä illanistujaisista, joissa ei tule nautittua ainoastaan kivennäisvettä sitruunalla. Omalla kohdallani olen todennut, että erityisesti henkisen hyvinvointini kannalta en vain pysty viettämään kaikkia viikonloppuiltojani sohvalla mutustaen porkkanaa. Illat ystävien seurassa saattavat venähtää ja viinilasillisia meneekin huomaamatta enemmän kuin kaksi.

Jos treenaamiseni tähtäisi johonkin edessä olevaan suoritukseen suorituskyvyn tai ulkonäön puitteissa, asiat olisivat varmaan toisin. Silloin voitaisiin puhua pakollisista uhrauksista, joita tavoitteiden saavuttamiseksi on tehtävä ja kosteat viikonloppuillat pitäisi mitä todennäköisimmin unohtaa. Omassa treenaamisessani on kuitenkin ainakin vielä toistaiseksi kyse hyvän fiiliksen hakemisesta. Liikkuminen, painavien levytankojen nostelu sekä tietyllä tavalla syöminen tapahtuvat kuitenkin täysin omaksi iloksi ja lähes poikkeuksetta muun elämän ehdoilla. Pidän syömisestä ja hyvästä ruuasta ja olen todennut, että liikunta on kaikkein hauskin ja helpoin keino pitää kilot kurissa ja muokata ulkonäköä itselleen mieluisaksi.

Myönnän olevani tietyllä tavalla riippuvainen liikunnan tuomasta hyvästä olosta ja siitä pienestä kivusta ja kolotuksesta, mitä kova harjoittelu silloin tällöin saa aikaiseksi. Myönnän myös, että olen joskus vetänyt homman aivan överiksi. Silloin mikään ei koskaan riittänyt ja treenaaminen tapahtui lähes aina sykemittarin kalorikulutusta seuraten. Samalla jokainen suupala oli kirjattava ylös, ravintolatreffiehdotukset aiheuttivat pienimuotoisen paniikin ja viikonlopun jälkeen iski masennus, miten kummassa homma lähti taas aivan käsistä.

Ja tässä oli vasta puolet hotellin
aamupalan tarjoamista antimista
kesäreissulta. Tosin takana oli
tunnin mittainen aamulenkki Turun
kaupunkimaisemissa.

Nyt olen yrittänyt höllätä hieman, kuunnella omaa kehoa. Jos aamulla tulee vedettyä lenkkarit jalkaan ja viiden minuutin jälkeen homma tuntuu aivan kuralta, kun takareisiä ja pohkeita kivistää, totean, että on ehkä parempi hölkötellä läheiselle juoksusuoralle, verrytellä hieman ja palata takaisin kotiin venyttelemään.

Entinen minä olisi vetänyt lenkin loppuun naama irvessä ja tuskastellut vielä kipeämpien pohkeiden kanssa seuraavana aamuna. Entinen minä olisi myös lähtenyt keskellä yötä lenkille vain sen takia, että tuntia aiemmin syödyn jäätelöpaketin kalorit saataisiin kulutettua edes osittain. Entinen minä olisi myös saattanut toteuttaa itkupotkuraivarit matkalla brunssille, koska kaikkien niiden kalorien ajatteleminen tuotti niin suunnatonta ahdistusta.

Mitä se kokonaisvaltainen hyvinvointi sitten onkaan? Onko se sitä, että jokainen vuorokauden tunti aikataulutetaan tarkkaa treeni- ja ruokavalio-ohjelmaa noudattaen vai onko se sitä, että treenataan silloin kun se hyvältä tuntuu ja saatetaan aika ajoin vahingossa lusikoida kurkusta alas kokonainen jäätelöpaketti tai nauttia yhden viinilasillisen sijasta kokonainen pullo hyvässä seurassa?

Jos marginaalinen rasvaprosentti ja pyöreä pylly ovat prioriteetti numero yksi ja niitä tavoitteleva on todellakin valmis tekemään vaaditut uhraukset ja silti kokee itsensä hyvinvoivaksi ja onnelliseksi, antaa mennä vaan. Unelma voi kuitenkin hyvin helposti muuttua pakkomielteeksi, joka hallitsee koko elämää. Asioita voi saavuttaa ja itsensä ylittää myös monella muulla tapaa, kuin omaa kehoaan kurittamalla.

Kesällä Turussa Blankon loistavien pizzojen lisäksi
maistui myös hyvä viini, seuraa vähättelemättä.